14.03 lauantaina kävin katsastamassa Jhenan auton heti aamusta koska alkoi uhkaavasti loppua aika siinä, autohan meni sitten kerta laakista läpi mutta jäi takkuamaan sellaisesta että Jhena oli unohtanut maksaa auton hupiveroa joten ei tullut leimaa sitten tai no ei hän nykyään käytetä leimaa. Ei auttanut muukuin lähteä pois sieltä sitten ja käydä uudelleen sitten kun on hupivero maksettu. Käytiin Jhenan kanssa alkossa ja ruoka kaupassa ostamassa iltaa varten tavaroita koska olimme menossa tupareihin samana iltana sitten. Tupareissa oli todella hauskaa syötiin, saunottiin ja pelailtiin lautapelejä, loppu vaiheessa sitten Jhenan sisko tarjosi jotain vaalean punaista viina litkua joka oli todella makeaa ja siitä sitten tuli kyllä heikko olo. Sunnuntai aamuna sitten herättiin aika aikaisin Jhenan kanssa sitten ja syötiin aamupalaa ja lähdettiin ajelee kotiin päin sitten ja matkalla kotiin poikkesimme elokuva vuokraamossa ja otimme pari sellaista leffaa mitä molemmat ei oltaisi nähty ja sehän sitten tuli vaikeaksi koska olen nähnyt TODELLA paljon leffoja ja aina kun Jhena ehdotti jotain leffaa niin vastaus oli aina että olen nähnyt tuon. Aikansa Jhena ehdotteli leffoja kunnes tokasi että valitse sinä leffat koska ei tästä muuten tule mitään. Löysin sitten pari leffaa mitä en ollut nähnyt ja ne kelpasi sitten Jhenallekkin. Ensimmäinen leffa oli ihan hyvä joka kerto kahdesta vanhasta ihmisestä joilla on syöpä ja he tekivät listan mitä pitää tehdä ennen kuolemaa ja toinen oli sitten sellainen B luokan scifi joka oli vaan nojaa luokkaa.

Käytiin Jhenan kanssa myös kattomassa Trash festiä Gloriassa ja loppujen lopuksi oltiin kotona vasta puoli neljän maissa. Seuraavana päivänä Jhena lähti siskonsa kanssa sitten viihteelle ja minä jäin kotiin, heti kun naiset laittivat ulko oven kiinni niin minä hain olutta nostin jalat pöydälle ja piereskelin samalla kun raavin jalkojen väliä, eli siis sikailua heti, aaah koko kämppä minun käytössä koko illan Whoo hooo.

Olipa yksi yllätys sitten myös koska yhtenä päivänä Jhena sanoi että tule hakemaan minut sitten töistä kun pääset niin mennään koululle sitten niin saa tehtyä sen työn, ÖÖÖH?!?!? Miks?! Äkkiä muistelemaan miksi ja minne  olin näköjään jossain vaiheessa lupautunut malliksi Jhenan koulu juttuun ja kun lupauduin siihen niin taisi olla minulla ajatukset jossain muualla kun vastasin: juu, kyllä, selvä, ilman muuta. Pitäisi vähän enemmän kiinittää huomiota siihen mitä toinen sanoo eika kattoa vaan Discoveria. Jhena teki sitten meikit minun päälle ja parit vaha työt josta Jhena sai sitten arvosanaksi täydet 5.