Olen aikasemmin pitänyt blogia täälä sinkku miehen elämää nimellä ja ajattelin aloittaa uudelleen kirjoittaa tänne vaikka onhan minulla jo entuudestaan kolme blogia.

Jo oli viikonloppu, perjantaina kun pääsin töistä iltavuorosta niin suuntasin keravalle kaverin luokse kahville. Sieltä menin sitten käymään bileissä ja hauskaa kyllä oli, sielä laulettiin karaokea ja pelattiin Buzz tietovisa peliä. Loppujen lopuksi olin kotona joskus klo02 ja vihdoinkin sai paskaset vaatteet pois päältä, suunilleen sukatkin oli niin valmista peliä jos olisin heittänyt ne seinää päin niin varmaan olisivat jääneet siihen myös roikkumaan tai syövyttänyt seinään reijän. Menin sitten suihkuun ja kuinkas ollakkaan eihän mulla ollu saippuaa V...U.   Vähän aikaa sitten valvoin ja aloin suunitella seuraavaa päivää.

Lauantaina minun piti herätä jo kahdeksalta ja suunata saman tien itikseen Äidin luokse mutta kuinkas ollakkaan uni maistui sen verran hyvin että heräsin vasta klo11 kun oli tuota univelkaa kertynyt sen verran. Vein autoni äidin luokse "kuivumaan" koska sisään pääsee vettä ja koko lattia ihan märkä mutta laitin lämppärin puhaltaa sinne ja lainasin äitini auton että pääsis hoitelee asioita. Soitin kaverille että herätys tulen hakemaan nyt. Keravalle päästyäni nappasin kaverin kyytiin ja suuntasimme vantaan höpöhalliin (hobby hall) josta kävin hakemaan musta teema astiaston äidille, sen jälkeen suuntasin kaverin kanssa järvenpäähän jossa käytiin ostoksilla, noh sitä oikeastaan tuli käytyy itä helsingissä, keravalla ja hyvinkäällä. Päivän päätteeksi vein auton takaisin äitini luokse ja katsoin omaa autoa kun se oli kuivumassa mutta eihän se lämppäri edes puhaltanut täydellä teholla paljoa mitään joten yhtä tyhjän kanssa sekin kuivuminen oli. Vein äidin auton avaimet takasin hänelle ja samassa muistin "ainiin ne kukat" olin luvannut että tuon äidille kukkia samalta reissulta mutta kuinkas ollakkaan unohdin ne. Olin kotona joskus seittemältä illalla ja tarkoitus oli että menen tämän saman kaverin kanssa yhteen bileisiin mutta kun aloin soittamaan sinne bileisiin niin eihän kukaan sielä vastannut. Alkoi vaan suututtaa niin paljon että päätin sitten vaan olla kotona ja jutella messengerissä yhden naisen kanssa.

Sunnuntai ja tuli nukuttua oikein hyvin, kävin lenkillä ja aloin siivoilemaan. Samassa mietin että pitää käydä ensi viikolla äidin luona lainaamassa pikku veljeltä sings star ja rock hero ps2 pelit koska meinaan pitää tuparit kotona mutta saapa nähä miten asiat sitten menee.