Iltasanomien sivuilta löysin tämän ja pakkohan se oli sitten laittaa tännekkin.

1. Emme laita uutta tilalle. Vaikka viemme yleensä roskat ulos mukisematta, venymme yli-inhimillisiin suorituksiin, kun puheeksi tulee jonkin uuden purnukan käyttöönotto. Kaadamme shampoopullon pohjalle vettä, kun näyttää siltä, että shampoo on lopussa. Näin purkin vaihto jää vaimolle. Jätämme maitopurkin pohjalle pikkuruisen tilkan maitoa, sillä uuden avaaminen ja vanhan peseminen on työlästä. Emme missään nimessä käytä viimeistä palaa vessapaperirullasta. Pyyhimme takapuolemme vaikka mieluummin paitaamme.

Juu se on vaan jännä juttu tai no mitä jännää siinä on kun ihan laiskuutta ei jaksa

2. Likaamme vessan peilin hampaita pestessämme. Kun pesemme hampaat alkukantaisella raivolla, rapatessa väkisinkin roiskuu. Siksi vessan peiliin saattaa ilmaantua pieniä vaaleita pilkkuja tai isompiakin klönttejä. Ne kertovat: kävin täällä tuhoamassa karieksen.

No ei sentään ihan tuollaista ole täälä.


3. Jätämme pesualtaaseen partakarvoja. Aamulla parran ajo on ärsyttävintä itse heräämisen jälkeen. Se tekee kipeää ja sen hyöty on lyhytaikaista. Täten protestina koko toimenpiteen järjettömyyttä vastaan näytämme altaalle, kuka on kylpyhuoneen kuningas. Vaimo ei siitä tykkää, mutta se on tapamme juhlia voittoa terävää sänkeä vastaan.

4. Käytämme päivässä kymmentä eri lasia yhden sijaan. Vaimomme ovat ostaneet keittiön kaapit täyteen hienoja kuppeja, joten eikö niitä saisi käyttää? Monen lasin käyttämisestä on vain hyötyä: bakteerit pysyvät aisoissa, kun ei tarvitse käyttää samaa, pöpöjä keräävää mottia. Lisäksi voimme laseista helposti laskea, olemmeko juoneet riittävän monta kupillista vettä päivässä (kahdeksan on suositus).

Jhena kiroilee kun kahvikuppeja on ympäriinsä ja vieläpä niiden rykelmät aina keskittyy tietokone pöydälle


5. Virtsaamme pöntön istuimelle. Tämä tapa on sen verran paha, että siitä pitää jo paikoin pyytää anteeksi. Mutta kaikki olisi paremmin, jos naiset tajuaisivat nostaa kannen ylös.

Naisten mukaan hyvää etikettiin kuuluu, että istuin on alhaalla. Pönttö on kuulemma ruma, jos istuin on yläasennossa. Mutta miettikääpä tätä: nainen pissaa istualtaan, joten hän on opetellut laskemaan kannen yhdellä sulavalla liikkeellä, samalla kun hän itse istuutuu. Kun hän nousee, liikkeen voisi tehdä vain takaperin samanaikaisesti. Helppoa! Miehen taas täytyy ensin kumartua, nostaa istuin, pissata ja sitten vielä laskea istuin - ei mitään järkeä!

Noh tuohonhan sitten voisi lisätä eilisen, menin vessaan tarpeilleni ja sen jälkeen pesin hampaita kun Jhena tuli tarpeilleen ja istui suoraan vessan pöntölle jossa ei ollut tuota reunusta koska olin jättänyt sen ylä asentoon, noh siitähän tuli sanomista koska ei kuulema nainen katso välillä että onko se ala vai ylä asennossa ja sitten posliinin päälle vahingossa istuminen ällöttää.


6. Jätämme vaatteita lattialle. Naiset antavat ymmärtää, että kaiken vaatetuksen tulisi olla vähintään yhtä särmästi kaapissa kuin armeijassa. Ideana tämä on hyvä, mutta kenellä on aikaa? Lattialla makaavista vaatteista pystymme päättelemään helpommin, mitä vaatteita kaapista löytyy. Lisäksi niitä on hauska väistellä ja niillä voi myös tarvittaessa pyyhkiä lattialta suurimmat roskat ja pölypallerot.

Noh Jhenahan oli ihan raivoissaan pari päivää sitten kun sukkia, paitoja, kalsareita oli makuhuoneen nurkat täynnä ja uhkaili heittää niitä roskiin sitä mukaan kun niitä lojuu lattialla, hmm no jos sitten potkisi ne sängyn alle piiloon aina hehehe

7. Emme tee kotitöitä. Kun kyse on kunnostuksista tai korjauksista, olemme kuninkaita. Korjaamme portaat ja vaihdamme polkupyörien kumit paremmin kuin muut, mutta kotitöissä sormi menee suuhun. Se on meille yhtä vierasta kuin suomalaisille hevospoolo. Voimme nostaa jalkojamme lattialta sohvapöydälle ja siirtää apuna raskaimpia huonekaluja, mutta panostuksemme loppuu siihen.

No tuo nyt ei ihan pidä paikkansa tässä huushollissa mutta ei kumminkaan väitä kun niitä tekee niin pirun sarvet on päässä.

8. Röyhtäilemme ja piereskelemme auliisti. Kun meille suotiin erikoisia äänentuottamiskykyjä, miksemme niitä käyttäisi? Lihakset on pidettävä hyvässä kunnossa, ja se sääntö pätee miehillä myös ääniä tuottaviin lihaksiin. Naisten ei pitäisi haukkua meitä ällöttäviksi, päinvastoin - heidän pitäisi olla imarreltuja, koska pystymme olemaan täysin omia itsejämme heidän seurassaan.

No minähän töräytän ihan surutta Jhenan läsnä ollessa ja sama sängyssä jos olemme nukkumassa. Agentti pieru on äänetön mutta kun se hiipii peiton alta niin silloin Jhena aina huutaa kovaa HYI helvetti tai sitten jos kyseessä on kunnon trumpetti pieru niin pakkohan sitä on vetää niin uljaasti kun voii.

9. Saamme sairastuessamme marttyyrikompleksin. Uusimpien tutkimusten mukaan miehet sairastavat yleensä rankemmin kuin naiset ja koska tällä niin kutsutulla miesflunssalla on nyt tieteelliset perusteet, voimme liioitella tuskaamme aivan uusiin sfääreihin.

Kun nainen sairastuu, hän ottaa lääkettä, laahustaa sänkyyn ja lukee lempikirjaansa. Kun mies sairastuu, hän yskii, rykii, valittaa ja huutaa kuin olisi kuolon kourissa. Kun naisen täyttä huomiota saa normaalisti haluttua vähemmän, tilaisuus pitää käyttää hyväksi.

Aivan tilaisuus pitää käyttää hyväksi kun kahvit, juomat, ruuat jne jne tarjoillaan aina sohvalle ja puolen tunnin välein kysellään koko ajan että tarviinko mitään

10. Selaamme kanavia liian nopeasti (ja päättömästi). Koska olemme oman kotimme kuninkaita, meillä on oikeus katsella töllöstä urheilua, toimintaa ja elokuvia samaan aikaan. Käytännössä se tarkoittaa salamannopean kanavasurffailun opettelua, jotta voimme monen juonen perässä samanaikaisesti. Naisten onneksi nykyisin myydään tallentavia digibokseja, joilla surffailu vähenee huomattavasti.