Onneksi vappu on vaan kerran vuodessa, eikö? Eilen tuli oltua kaverin luona juhlimassa vappua ja siinä grillailtiin hyviä ruokia ja istuttiin auringossa terassilla. Eilen sitten tapasin myös tämän naisen josta kaveri ja hänen vaimo kovasti puhui minulle ja en voi muuta sanoa kuin että mukava nainen hän on HUH!!!!  Puhuimme kaiken laisista asioista niin musiikki mausta kuin harrastuksista ja ennenkuin huomasinkaan niin olimme jo sopinut uudesta tapaamisesta. mutta tiivistetään nyt vappu asioita tiiviimmäksi kun ei jaksa sentään kauheata litaniaa kirjoitella krapulassa mutta eilen sitä tuli oltua boxereissa keskellä parkkipaikkaa  ja naiset likasissa duunari haalareissaja toiset miehet joutui pukeutumaan hameisiin kun naiset määräsivät huh onneksi minä selvisin vähällä, laittelen sitten myöhemmin kuviakin eilisestä kunhan kamera tulee takaisin reissulta. Myöhemmin sitten pyörittiin vielä ympäri helsingin katajanokkaakiin ja suuniteltiin seuraavaa reissua. Sovinpa kaverin kanssa myös sellasesta että kesällä otan kesä loman samaan aikaan kuin kaverilla ja lähetään tekemään pientä roadtrippiä pohjois suomeen mikäli hän saa valtuustoltaan luvan siihen, tosin pitää suunitella vielä asiat silleen että pääsen lähtee käymään sielä hollannissakin. Ai niin eilen kun saavuin kotiin joskus ööh hyvä kysymys milloin olin kotona "ei mitään hajua" siis aikuisten oikeesti, niin lähetin viestiä tälle naiselle kenet tapasin missä kerroin että oli mukava tavata ja toivottavasti hän oli samaa mieltä asiasta ja toivotin hyvät yöt, noin vartin päästä minulle tuli viesti häneltä missä luki " oli mukava ilta mullakin ja oli mukava tavata, mennään ihmeessä käymään siel kahvilla ilmoittele kun sinulle sopii ja hyvää yötä sinulle :)" tuollaisen viestin sain takaisin ja se pisti kyllä hymyilyttämään. no eipä tässä sen kummempaa kuin soitan nytten tuolle naisella joten se on soronoo : )

 

1516196.jpg