Pitkästä aikaa viikonloppu on tuntunut pitkältä, yleensä aina viikonloppu menee liian äkkiä ohi.

Perjantaina töissä lastasin kavereiden kanssa yhtä venäläistä rekkaa ja kun se oli lastattu niin pomo jakoi meille kaikille isot pullot 40% vodkaa ja sehän oli mukavaa näin perjantaiksi. Neljältä sitten kun pääsin töistä niin kultani tuli töihin äitinsä kyydillä ja jatkoimme siitä sitten minun kotiin ja tarkoitus oli tavata kultani isä ensimmäistä kertaa. Lähdimme sitten luotani ajamaan ensin itikseen hakemaan keittiön mattoa ja sieltä sitten katajanokalle ja silloin kyllä tuli pieni jännitys päälle. Noh tapaaminen meni hienosti ja turhaa sitä tuli jännitettyä. Myöhemmin sitten lähdimme kultani kanssa minun kämpille koisimaan.

Lauantaina sitten kun heräsimme niin aamusta menimme käymään kultani kotona ja sitten kävimme kaupassa keräämässä vähän tavaroita iltaa varten koska olin kutsunut muutamia ihmisiä tupareihin. Illalla sitten saapui kaveri vaimonsa kanssa ja sainpa sitten tuparilahjaksi paistinpannua, kahvia, haarukoita, veitsiä ja lusikoita. Kullaltani sain lahjaksi suklaata ja kahvi kupin missä oli teksti "Tuot  iloa elämääni ja minulla on kanssasi hyvä olla. Odotan, että tapaamme taas, koska tiedäthän miten tärkeä minulle olet". Myöhemmin sitten toinen kaveri tuli tupareihin naisensa kanssa, noh eihän meitä montaa ollut mutta kyllä kuusi ihmistä sai aika hauskan illan aikaseksi. Pöytäkin koreili juustoista, tuulihatuista, suklaasta, sipseistä, dipeistä, tuc kekseistä ja tietenkin juotavista.

Sunnuntai olikin sitten aamulla krapulaista mutta onneksi se olo meni nopeasti ohi, makasin kultani kanssa koko päivän sängyssä ja siis tarkoitan että koko päivän koska nousimme sängystä vasta kahdeksan aikaan illalla. Tuli sitten otettua parikuvaakin siinä sängyssä makaamisen yhteydessä ja tälläsiä kuvia tuli otettua Nanamista Yumista.

1589053.jpg

1589055.jpg

1589056.jpg

1589058.jpg