Tänään herätys kello soi jo kaheksalta mutta ei, ei millään pystynyt nousta ylös. Makasin sängyllä varmaan puoli kymmeneen asti. Piti sitten keittää kahvia mutta jälleen kerran sekin oli loppu, mutta sitten muistin että minulla on maustekahvia kaapissa joulusta asti seissy. Otin sen ja huomasin että se on seissy avonaisena sielä, noh olkoot purut pannuun ja turbo huutamaan. Kaadoin kahvin kuppiin ja jo hajusta tiesin että ei voi olla hyvää, no ei todellakaan. Se maistui ihan hirveälle mutta aamu kahvi oli pakko saada. Menin sitten töihin yhen maissa ja sielä työvuoro lähti nihkeästi käyntiin mutta pari tuntia kun työpäivää oli kulunut niin johan aika lähti juoksee nopeasti eteenpäin. Töissä vein Roclalla lavaa paikalleen ja ajelin siinä ajatuksissani kunnes kuulin VARO, pysähdyin ja huomasin "hetkinen mullahan oli lava kyydissä missä oli jotain palavaa nestettä kanistereissa" mutta missä lava on?!?!? Kurkkasin kulman taakse ja sielähän se oli levinneenä pitkin lattiaa PRK. No ei siinä auttanut muukuin kanisteri kanisterilta laitaane takas lavalle ja kelmuttaa uusiksi, onneksi kumminkaan mikään kanisteri ei mennyt rikki.

Tulipa töissä nähtyä yksi jännä juttu, sielä oli ajoneuvo mitä ihailtiin työkavereiden kanssa. Oli alumiini vanteet, DVD soitin, taka spoileri, custom maalaus, lasikuidusta hienoksi tehty sisusta jne mutta yht äkkiä kuului kova MITÄ V...UA KATTOKAA. Ihmettelimme mitä se yks huuti ja osoitti sen härvelin pohjaa, katsoimme sinne ja huomasimme että sehän on ruohon leikkuri WTF. Joku oli ostanut oikein hienon ruohon leikkurin kaikkineen herkkuineen ja varmaan tuo lelu maksaa 10,000e en kyllä heti laittaisi sellaista summaa ruohon leikkuriin.

Loppu illasta otin trukin käyttöön ja ajelin sillä siihen asti kunnes sen akkut alkoi loppua, ajoin sen akku vaihto paikalle ja otin akun irti koneella siitä ja lähin viemään sitä laturipaikalle kunnes kuului BÄNG kaksi akkua otti kiinni toisiinsa ja meni ihan solmuun HUPS. Noh akut paikalleen ja uusi trukkiin ja äkkiä pois vihellellen.

kotiin päästyäni töistä aloin avaa ulko ovea niin johan kaksi kissa istu heti oven edessä tervehtien ja puskien minun jalkoja. Ai niin tänään pyysin kaveria kehumaan muo yhdelle naiselle kun kulin että sellainen on hänelle tulossa kylään, noh myöhemmin sain kuulla että nainen oli pyytänyt että laittaisin hänelle viestiä netissä, hmm saapa nähdä josvaikka saisin heitettyä tämän sinkku statuksen pois, mutta ei pä tässä tän enemppään palaillaan taas kun jotain tapahtuu.