Lauantaina nukuin Jhenan kanssa aika pitkään ja sitten aamiais pöydässä yhen puhelun kautta saimme tietää että Jhena oli saanu opintotukea yhteensä 840€ siinä sitten ihmettelimme että miten tuo oli noin iso summa, varsinkin kun me molemmat käymme töissä ja Jhena opiskelee sitten työn ohella. Päätimme että nyt pitää ensin odottaa kelan papereita postissa että saisimme vähän tolkkua noin isoon summaan että minkä takia se on noin iso vai onko siinä maksussa tapahtunut pilkku virhe.  Sitten hyppäsimme bussiin ja matkasimme metrolle ja sieltä sitten hesan keskustaan ja sieltä ratikalla skattalle. Menimme siis juhlimaan Jhenan siskon syntymäpäivää ja aluksi söimme oikein tukevasti ja aloimme kilistää laseja sitten. Lähdimme vähän ennen seitsemää sitten kamppiin jossa meille oli varattuna keilarata. Heitelimme palloja ja juotiin kunnes yksi nais ryhmä tuli siihen samaan ravintolaan ja yht äkkiä yksi niistä huusi nimeäni ja juoksi halaamaan ja sen jälkeen sitten yksi toisensa jälkeen juoksi halaamaan minua ja kaikki kyseli koko ajan mitä mulle kuuluu ja missä nykyään asut jne jne. Siinä tohinan keskellä mietin ja mietin kovasti että ketkä nuo olivat en kyllä saanu kenenkään naamaa pinnistettyä muistista varmaankin he olivat joitain tuttuja opiskelu ajoilta, Jhena sitten alkoi katselee ja sanoi vitsinä että on siinäkin mies, heti kun selän kääntää niin ei se kauaa kestä että naiset on jo sun kaulan ympärillä. Menimme sitten kampista Sports academiin juhlimaan ja jossain vaiheessa yöllä sitten tulin Jhenan kanssa kotiin julkisilla.

Sunnuntaina sitten otimme rennosti ja käytiin rannalla kävelyllä ja samalla ruokittiin sorsia sielä. Myöhemmin sitten yksi kaverikin tuli käymään kylässä pitkästä aikaa jonka olin nähnyt varmaan viimeksi kymmenne kuukauta sitten.